lauantai 1. elokuuta 2015

84. KanttarelliRisotto

On ne hyviä. Kanttarellit (kiitos pussillisesta äiti!).

Aika harvoin syön riisiä enää nykyään, mutta onhan se risotto hyvää. Kunnon risottoriisistä - ei kannata nuukailla ja yrittää edes puuroriisillä. Magic doesn´t happen!




Tarvikkeet

Risotto
3 dl risottoriisiä (arborio)
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli varsineen
*1 rkl mirin (japanilaista makeaa viinietikkaa)
*3 rkl japanilaista riisiviinietikkaa
**voi korvata desillä valkoviiniä

noin 1-1,5 l vettä

0,5-1 dl ravintohiivaa
yrttisuolaa, mustapippuria, (1 tl kuivattua valkosipulia murskattuna)


Päälle/lisuke
3 dl kanttarelleja
1-2 sipuli varsineen
hyvää yrttisuolaa
tuoretta yrttisilppua (laitoin timjamia, oregana, minttua, persiljaa, jotka noppasin pihaltani)


Valmistus

Risotto: se kestää sen vajaan puolituntia ja maltillisesti kannattaa hämmennellä. Risottoa ei jätetä yksin, sille ollaan kaverina kaiken aikaa. Mutta siinä samallahan sitä paistelee noita kanttarerlleja. Ja kuuntelee vaikka italialaista musiikkia..

Laita öljy kattilaan ja kuumenna. Kuullota siinä riisiä hetki (ei paisteta vaan kuullotetaan). Lisää pilkottu sipuli sekä mirin/viinietikka (tai jos käytät viiniä: 1-2 dl) ja anna sihahdella hetki, että riisi imee nesteen. Sitten alat lisätä vettä "kuppi kerrallaan" (noin desi kerrallaan) ja hämmentelet. Hämmentelet. Hämmentelet. Kun vesi alkaa olla imeytynyttä riisiin, lisäät seuraavan pikkukupillisen. Näin maltilla tulee paras risotto, jossa riisinjyvät erottuvat kauniisti, mutta tulee samettimaisen pehmeä koostumus. Parikymmentä minuttia (maista välillä, jos kypsyykin nopeammin). Kun alkaa olla lähes kypsää, lisää yrttisuola ja mausteet sekä ravintohiiva. Lisää rav.hiiva pikkuhiljaa ja maista, jollet pidäkään sen "hapahkosta" mausta. Tekee parmesaniia korvaavan seoksen.

Sieniseos: Kun riisi hissukseen kiehuu (liesi mulla 4:lla) hämmentelet sitä (riisiä hämmennetään aina vain haarukalla tai haarukkamaisella keittiövälineellä!!!) ja paistat samalla kanttarellit. Ne ja sipulit paistat ölhyssä ja lopussa yrtit joukkoon.

Kun risotto on valmis, laita tarjoiluastiaan tai tarjoilet kattilastasi. Kanttarellipaistos päälle. Nam!

Vinkki sienisseoksen tilalle (tai tekee kahta risottoa tarjolle): Jos on niitä ihmisiä (outoa porukkaa), jotka ei syö sieniä, niin tämä risotto on mahtavan hyvää papulisukkeellakin.


Syödään - ja sitten metsään. Tai toisinpäin.