torstai 27. marraskuuta 2014

57. Smoothie + salaatti...?

Oli sellainen olo, että vihersmoothie tekisi terää. Toisaalta mieli teki syödä salaattia salaatin muodossa. No mitä tekee näppärä emäntä - yhdistää tietysti. Tekaisin tanakamman vihersmoothien extraöljyllä ja tyrkkäsin sen salaatin päälle. Kerrankin saa "lutrata" kunnolla salaattikastiketta. Voilá!

Tähän voi laittaa ihan mitä tahansa. Ihan mitä tahansa! Minä laitoin:



Salaatti
-iso kourallinen lehtipinaattia
-pari tankoa lehtisellerin vartta
-1/2 punainen paprika
-1/2 pieni vesimeloni
-1/2 pakettia fetaa (vegaani jättää pois)

Tanakka Vihersmoothie-kastike
-5 suurta lehtikaalin lehteä (ruoti pois)
-1 dl oliiviöljyä
-kourallinen kurpitsansiemeniä
-keittiössä kasvavien yrttipurkkien jämät (tuoretta basilikaa ja minttua)
-n. 2 rkl norijauhetta eli merilevää (tai 1 tl spirulinaa - levän voi jättää pois, sillä vahva maku..)
-n. 2 rkl balsamico (voi pistää tummaa tai vaaleaa, pisin fifty-fifty)
-n. 1 rkl hunajaa (vegaani jättää pois tai laittaa muuta)
-reilu ropsaus kurkumaa
-ropsaus hyvää yrttisuolaa

Valmistus
Salaattijutut lautaselle. Smoothie hurruutellaan mixerissä (tein blenderipuolella). Lehtikaali on tiukkaa tavaraa, joten kannattaa pilkkoa pieniksi ja blendata pienissä erissä, jottei mixeri hermostu. Merilevän (nori, spirliina, chlorella) voi jättää pois, jollei maku miellytä. Tai jollei vatsa ole tottunut, voi laittaa vähän pienemmän määrän, jottei "tökkää ulos"... Terveellistä se on, ja ehdoton osa meikäläisen viherjuttuja.

Nam. Pitäsiköhän ruveta punnertamaan. Tuli niin Kippari-kallen-hauikset olo...



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

56. Hedelmäsalaatti ja Cashew(kerma)vaahto

Vitamiinia - vitamiinia - vitamiinia. Sitä tarvitaan tänne kaamoksen keskelle. Joten kauppaan ja pirteät hedelmä paloiksi kippoon. Kermavaahdon sijaan tekaisin vähän terveellisepää vaahtoa. Ja itse asiassa on paremman makuistakin...



Hedelmäsalaatti
-valinnaisia hedelmiä paloiksi, kaikki mehu talteen ja mukaan
-kuvan salaatissa on:
*2 banaania
*2 appelsiinia
*3 kiiviä
*1/2 granaattiomena (mehu ehdottomasti mukaan)

Ei ole monimutkaiset tarvikkeet (makeutus puuttuu kuvasta)


Cashewvaahto (kutsutaan myös cashew-kermavaahdoksi)
-2 dl  cashewpähkinöitä
-1 kypsä päärynä
-1 tl aitoa vaniljajauhetta
-1 rkl hunajaa / agavea tms. makeutta

Valmistus:
Liota pähkinöitä vähintään tunti (mieluusti jopa yön yli). Mixaa pähkinät ja vesi tahnaksi, lisää päärynä sekä vanilja. Tarkista makeus. Jos päärynä on kovin makea, voi olla ettei muuta tarvita, mutta suu sen kertoo...

Terveellinen jälkiruoka tai välipala on siinä!
Ja voisihan tuolla päivänkin aloittaa - pähkinöissä terveellistä proteiinia, joten kyllä tuo hetken pitää tiellä.

torstai 20. marraskuuta 2014

55. SuklaaSormet

Näin Lasten Oikeuksien päivänä pitää tuota teiniä vähän lelliä. Tosin on hyvä kyllä ajatella maailman muitakin lapsia, kaikilla ei asiat niin hyvin. Ehkei ole äitiä lellimässä...

Tekaisin teinille vähän namia, mutta terveellisellä twistillä tottakai. Siemeniä mukaan - niitä nyt vaan kannattaisi syödä päivittäin! Kurpitsasta rautaa... C-vitamiinia ja muitakin pitää myös saada nameihinkin mukaan. Argisesti ja kamulle vähän camua. Ja perusosana on kookosta - se on hyvä ja sisältäpäin viilentävä aines. Jospa ne murrosikäfiilikset vähän tuosta... eikä se pahaa tee äidillekään.

Tiestikö muuten, että kookossokerissa on alhainen GI. Mun suosikkini aidon stevian (ei mikään hermesetas-stevia) ohella! Ja löytyy nykään ihan peruskauppojen hyllyiltä...

SuklaaSormet

Tarvikkeet
1 dl kookoslastuja (tai rouhetta)
1 dl kurpitsansiemeniä
8 taatelia
1 mitta Argia
1 tl Camu Camu -jauhetta (voi jättää poiskin)
1 tl aitoa vaniljapuleveria
ripaus suolaa

Päällys
1 dl kaakaovoita
2 rkl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookossokeria
ripaus suolaa

Valmistus

Mixaa kookoslastut ja kurpitsansiemenet hienoksi. Lisää taatelit ja jatka mixausta. Lisää loput aineet. Kun muuttuu taikinamaiseksi tahnaksi, levitä esim. leivinpaperilla noin puolen sentin paksuiseki levyksi. Koeta muotoilla neliskanttinen. Leikkaa veitsellä varoen sormen kokoisia pitkuloita. Laita pakastimeen hetkeksi kovettumaan. (Jos tulee kovin notkeaa taikinaa, levitä neliöksi, laita ensin pakastimeen hetkeksi ja sitten otat pois ja leikkaat sormiksi, ja takaisin pakastimeen).

Sulata kaakaovoi. Lisää siihen muut ainekset ja sekoittele hetken aikaa kunnolla. Saa todella sekoittaa, jotta ainekset "kiinnittyvät" toisiinsa. Laita hetkeksi kylmään (jääkaappi tai todella pieni aika pakkaseen), jotta vähän jähmenee. Ota sekä sormitikut että päällystahna pakastimesta, ja kasta sormi tai pari kerrallaan päällyssuklaaseen. Haarukka tässä hyvä apuväline. Laita takaisin leivinpaperille ja vielä hetkeksi pakastimen napakoitumaan.

Jähmettymisen jälkeen sormet voi säilyttää jääkaapissa - jos niitä nyt ylipäätään voi säilyttää... On ne sen verran makoisia. Äidinkin mielestä. Ja TERVEELLISIÄ - näitä napotellessa ei tule sokeriTÖÖT...vaan KAZABOM-vitamiinipaukku!




tiistai 18. marraskuuta 2014

54. Vegen ValkosipuliZilakat

...vai zucchinitkos ne oli.

Liekö johtui äskettäisestä kanelisesta tuorepuurosta vai siitä, että kaupassa törmäilee jo joulukuusiin, tuli joulu mieleen. Olen pienestä asti pitänyt joulukaloista, varsinkin valkosipulisilakoista.
Oli iso pussukka kesäkurpitsaa, ja siitä se taasen lähti: Säätämään reseptiä kasvisuuntaan.

Kuvassa on eilistä juuresmuussiakin, sekä Pohjolan kapriksia (eli itse säilöttyjä pihlajanmarjoja) -
kuka sitä ulkolaisia ihmemarjoja kaipaa, kun pihlajat notkuu marjoista.
Vieläköhän niitä löytyisi roudan seasta...


Veget ValkosipuliZilakat

Tarvikkeet

3 dl soijajugurttia (maustamaton)
2 kesäkurpitsaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tilliä (tuoretta, pilkottua)
2 rkl ruohosipulia (tuoretta, pilkottua)
(2 rkl inkivääriä)
1 rkl vaaleaa viinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 tl hyvää suolaa
1 rkl hunajaa (tai pikkuripaus steviaa tai muuta makeutta)
(1 rkl ravintohiivaa, voi jättää poiskin, jollei maku miellytä)


Valmistus:

Leikkaa kesäkurpitsat (zucchini) keskeltä poikki ja puolita puliskot pitkittäin. Leikkaa näistä puoliskoista ohuita siivuja (sellaisia silakkafileen oloisia). Asettele zucchinifileet uuninpellille (voipaperi alle) siten, että ovat limittäin (ei päällekkäin, voi olla aivan vierivieressä) ja 200 asteiseen uuniin noin 10 min. Näin saat pikkufileisiin hieman "nahkean" (kalamaisen) pinnan, ja fileet notkistuvat mutta kestävät kasassa sekoitellessa. Anna jäähtyä uunin jälkeen hetki.



Sekoita jugurttiin pieneksi pilkottu tilli, ruohosipuli ja raastettu valkosipuli sekä inkivääri. (Mulla olikin ruohosipuli loppu, pistin purjoa ihan atomeina, mutta ruohosipuli on parasta.) Maista ja muista, että maku tekeytyy "eteenpäin" vielä kylmässä. Jos kaipaat pippuria, rouhaise vähän mustapippuria, mutta jos käytät inkivääriä, tulee pieni pippurisuus (ja iso terveys) tuosta...



Aivan kuin joulukalatkin: puhtaaseen kanelliseen purkkiin ja kylmään. Ovat kyllä syömäkelpoisia oitis (minä aloitin heti!), mutta säilyvät jääkaapissa noin viikon.

Jouluksi pitää tehdä kyllä uusi satsi. Minä söin ison erän heti, vaikka olin suunnitellut näitä viikonloppuvieraille... HAH. Nam!


maanantai 17. marraskuuta 2014

53. Juuresmuussi

Kylmä hiipii jo ulkona. Sillon tekee mieli kunnollista ja lämmintä ruokaa. Sellaista mikä juurruttaa ja pitää jaloillaan "tuiskuissa".

Sopivasti sattui kaupassa jättisäkit juureksia vastaan... Keittämään herkkuani ruutmuusia (rotmos), kuten sitä Ruotsissa kutsuttiin.


Olen kova syömään, joten turha sanoa "koolla ei väliä". Syödä pitää kunnolla.
Voisi kyllä sanoa myös näinkin: "Size doesn´t matter, presentation does!"
Kun laittelee kivasti esille, maistuu kaikki paremmalle...


Juursemuussi

5 suurta perunaa
5 suurta porkkanaa
1 lanttu
pikku pala purjoa
suolaa, sitruunamehua, timjamia, musta- ja/tai valkopippuria.



Kuori ja pilko juurekset. Lantut ja porkkanat pienemmiksi ja perunat suuremmiksi, jotta kypsyvät samoja aikoja. Purjot pikkuhakkelukseksi mukaan makua antamaan. Keitä suolavedessä kypsäksi. Sitten muussataan. Jätä hieman keitinlientä sekaan, jotta on helpompi muussata ja tulee notkeampaa. Perunanuija, tai sellainen muussausväline ja miksei puhtaan pullon pohjakin kävisi. Mausta ja maista, että on suun mukaista. Aina pitää maistaa. Ja juureksissa saa olla suolaa! Sitruunamehu "kirkastaa" makua kivasti. Itse pidän timjamista, joten laitan sitäkin. Mutta jättää pois jollei tykkää tuosta yrttisestä mausta. Laitoin myös kahta eri pippuria.
Pieni liraus hyvää oliiviöljyä (tai gheetä / voita)...

Ja nautitaan minkä kanssa nyt kukakin nauttii. Minä söin salaattipediltä kurpitsasiementen kera.
Niitä kannattaisi muuten syödä pikkukourallinen vaikka päivittäin...






52. Jouluisa (semi) Raakapuuro

Voi että, kanelin ja kardemumman tuoksut ovat huumaavan herkullisia (ja tähtianiksen). Toisinaan tuoksu-hurvittelen vain nuuskimalla pussistä näitä mausteita. Kuten nyt tuon tähtianiksen kanssa.

Joulu lähestyy. Tekaisin maukasta semi-raakapuuroa, johon tuiskaisin kunnolla kanelia. En joulun vuoksi, vaan sen vuoksi, että kaneli on kaikin tavoin sisäelimiä puhdistava ja hyvä mauste... Ja oli tuota keitettyä quinoaakin jäänyt, joten siitä se sitten lähti...


Tähtianis ja kanelitanko on vain "tuoksuteltavana", niitä en syönyt, eikä tässä anista ole mukana
muussakaan muodossa. Vaikka lakritsan maustakin kyllä pidän...


Jouluisa Raakapuuro
(semi-raw sillä quinoa on keitetty)

3 dl soijajugua ja/tai soijamaitoa
1/2 dl chiasiemeniä
2 rkl pellavasiemeniä
1-2 dl keitettyä, jäähdytettyä quinoaa
1 päärynä pilkkottuna todella pieneksi (riisin kokoiseksi)
1 tl bourbon vaniljaa (eli aitoa, ei mitään vaniljasokereita!)
3 rkl kanelia (kyllä, noin paljon!)


Siinä se syntyy (soijamaito/jugu puuttuu kuvasta)... kanelia reilusti kyytiin!


Valmistus:

Keitä ja jäähdytä quinoa. Ei haittaa, jos tulee reilummin: käytä salaatteihi tai syö muuten. Terveellisempää kuin valkoinen puuroriisi, joka saattaa tekaista hiilarikooman... Sekoita chiat ja pellavat soijajuguun/maitoon ja joko annat seistä puolisen tuntia turpoamassa tai hurautat mixerillä, jolloin  menee tahnaksi tuossa tuokiossa. Sitten loput tavarat kyytiin. Tarkista maku, ja siitä se päivä lähtee!

Kanelin voi tietty jättää pois, jos se tuntuu liian jouluisalta. Minä tussauttelen kanelia vähän joka paikkaan (lihansyöjälapsenikin liharuokiin), koska se puhdistaa! Joten ei pelkkä "joulumauste". Tiestikö. Ja että kaneli ja aito vaniljajauhe vievät makeannälkää...

torstai 13. marraskuuta 2014

51. Vegaanin Caesar-Salaatti

Jos mitä ruokaa lihansyöjäajoilta voisin "ikävöidä" on se caesarsalaatti. Tai tarkemmin se kastike, missä on majoneesia ja anjovista. Ne piti keksiä jollain tapaa korvata, kuten myös kanapalat sekä leipäkrutongit (söin eilen intialaisessa = ihan liikaa leipää ja riisiä, joten nyt jauhottmaksi)...

On niin harhaluulo, että vegaanit & veget elää "salaatinlehdillä". Not. Kyllä sen ruoan pitää nälkä viedä mennessään. Siitä se sitten lähti:




Vegaanin Caesar-Salaatti

Tarvikkeet

Caesar-kastike
2 dl cashewpähkinöitä
1 dl ravintohiivaa
1 sitruunan mehu
1 rkl viinietikkaa (laitoin sushiviinietikkaa, vaaleat käy)
ripaus hyvää suolaa
1 rkl merilevää (korvaa anjoviksen, laiton tuota mitä kuvassa)
(ehkä hieman makeutta, sillä anjoviksessä on makean nyanssi...maista)

Liota pähkinöitä 1-2 tuntia. Sitten tavarat mixeriin ja hönkä päälle. Lisää vettä sen mukaan kuinka tönkköä haluat: ceasarkastike saa olla vähän tanakkaa... Maista ja lisää makeutta, suolaa, happoa...
Merilevä, jota minä käytän, on valmiiksi maustettu, joten siinä on vähän kuumiakin tuntumia (pippuria, chiliä..)



Salaatti
Salaattia (perinteisesti caesar tehdään romainesta, mutta minä pistin pinaattia ja jäävuorisalaattia)
n. 50 g. Lupiinitempeä (noin puolet paketista) (tai hernetempeä tai soijaa)

Pilko tempe (tai soija) ja paista öljyssä. Minä paistoin pippuriöljyssä (luomuoliiviöljyä + rouhittua mustapippuria aika miehekkäästi). Koska söin tempeä eka kerran, en ymmärtänyt muuta laitaa, mutta curry/kurkuma sopisi varmasti todella hyvin tässä paistovaiheessa öljyyn. Tempe on hyvää!

Piti sitä tähän ikään ehtiä (50v.) ennenkuin rupsesin lupiina syömään.
Who knew!

Sitten kasaat salaatin. Vaikka tarvikkeita on "vähänlaisesti" on tämä todella ruokaisaa. Johan tuo kastike on tuhtia ruokaa (pähkinää)!

Nam!

tiistai 11. marraskuuta 2014

50. (vehnäjauhottomat) Proteiini-Banaaniletut

Hauska inspiroitua toisten tekemisistä. Toissapäivänä (?) näin FB:ssä kaverilla herkullisen kuvan banaaniletuista (kiitti Pirita!). Kuulosti hyvältä, joten eikun värkkäämään. Tosin joogaharjoituksen jälkeen extra-vahvistusta kaipaillen lisäsin proteiinia enemmän - soijaa ihan urakalla. Jotta hauis jaksaa nostaa..

Vehnäjauhottomat Proteiini-Banaaniletut




Taikinatarvikkeet
2 banaania
2 munaa
**munat jättää vegaani jättää pois: kookosta enemmän ja ehkä psylliumia kyytiin, jotta saa käännettyä)
1/2 - 1 dl kookosjauhoa (tutkaile taikinan rakenne, saa olla tönkköä)
1/2 dl soijajauhoa
ripaus hyvää suolaa
Paistamiseen
öljyä


Sekoita taikinan ainekset. Saa olla tanakkaa, jotta pystyt kääntämään. Tätä taikinaa ei tarvitse seisottaa, siitä vain paistamaan. Pannu levylle ja 4-5:lla paistelet molemmat puolet. Tulee kuohkeita kuten amerikkalaisista pannukakuista. Paistoin lettupannulla ja reilu ruokalusikallinen tahnaa yhtä lettua kohti. Tuli 9 pullukkaa lettua.

Näitä naposteltiin jo eilen iltapalana telkkaria katsellen. Nyt maiskuttelin viimeiset 4 aamupalana.
Ovat tosi maukkaita tuollaisenaan, mutta meillä laitettiin päälle vielä jugurttikastike, jonka annettiin tekeytyä sellainen puoli tuntia ensin:

2 dl soijajugurttia (maustamaton, luomu)
1 dl pilkottuja mansikoita
1 dl pilkottuja mustikoita
1/2 dl chiasiemeniä
1-2 rkl agavesiirappia



Nam. Miten se terveellisen syöminen onkin niin maukasta puuhaa. Oli mustikkaa, mansikkaa, päällä mustaherukkaa ja puolukkaa... Melkein kaikkia värejä. Paisi sitä VIHREÄÄ. Taidankin tehdä lounaaksi lehtikaalisalaatin...eli lämpimän fetasalaatin.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

49. Kuninkaallisesti (arginen) Aamiainen

Olin eilisen päivän kuuntelemassa ravintoluentoa (ruotsalainen kliinisen ravisemustieteen asiantuntija Mats Peterson puhui aiheesta LUST och KRAFT. Halu ja voima.) Ihana viettää päivä ruotsinkieltä kuullen ja aiheesta kiinnostuneessa ja INNOSTUNEESSA porukassa. Mikä tietämys tuolla Matsilla. Istuin katsomossa silmäpyöreänä ja muistiinpanokynä savuten...

Monia tärkeitä ja HELPPOJA juttuja siitä, kuinka oikeat kuidut, vitamiinit ja hivenaineet vaikkuttavat kaikkeen. Kuinka aineenvaihdunta ollessaan epätasapainossa heilauttaa hormoonit, lihakset ja mielenkin sekavaan tilaan. Helppoja tapoja oikaista ravitsemustansa. Kannattaa aloitaa uudestaan joka aamu...

Joten aamulla heti tekemään Kuningattaren aamiaista ('Syö aamiainen kuin kuningas, lounas kuin prinssi ja päivällinen kuin palvelija (Mats palvelijakohdassa: "som bantande prinsessa").


Tämän Kuningattaren Aamiainen


Soijajugu argi ja chia sekaisin. Hetken "hauduttelu", ruusunmarja keskellä (kuningattaren edellyttämällä mallilla),
nibsit ja pellararouhe reunamilla...


3 dl soijajugurttia
1/2 dl chiasiemeniä
1 mitta Argia (ks. arginiinista) huom! Argi+ ei ole vegaaninen (sis. B12)
2 rkl ruusunmarjarouhetta
1 rkl pellavarouhetta
1 tl raakakaakaonibsejä

Tämä kuningatar syö paljon kuituja ja vihreää.
Ja varmuuden vuoksi myös syö vihreitä pillereitä ja juo kuituja keltaisesta pullosta...
Tuntuu olevan "Hallitsija" paikallaan...


Meillä kaikilla on jotain epätasapainokohtia. Kukaan ei voi jeesustella. Minä olen kasvissyöjä ja syön vihreää paljon-paljon tuoreena, mutta varmistan myös pillerinä. Happea saa kyllä aamujoogassa, mutta hapenottokykyä lisään ravinnolla. Hörpin nestemäisiä kuituja (aloe on hyvä tähän) päivittäin, Kuituja tarvitaan suolistoon.

MUTTA juon ihan liikaa kahvia. Tosin laitan siihen todella paljon kardemummaa, jolla on kofeiinin haittavaikutuksia laskeva vaikutus. Mutta silti..Ruusunmarjaa syön, jottei nivelet menisi rikki. Argia syön jotta jaksan kaikkea, siinä on niin paljon hyvää, samoin chia-siemenissä ja raakakaakaossa.

Kyllä tällä jaksaa Kunkku tai Kuningatarkin olla voimissaan. Nyt takaisin hetkeksi Matsin blogeihin saamaan lisää valaistumisia (ja annos ruotsia). Siitä sitten euraavaan ateriaan...

Eilen ei malttanut herpaantua: niin mielenkiintonen aihe jaksamisesta "LUST och KRAFT"





perjantai 7. marraskuuta 2014

48. Röstipurilainen -- ihan elviksenä!

Eikö Elvis ollut kova poika syömään maapähkinävoita hillopaahtisten päällä?

No eipä maapähkinävoissa mitään vikaa ole: hyvää pähkinäproteiinia se on. Päätinkin tekaista tyttärelle koulustatuloylläriksi hampurilaisia. Terveellisiä. Jotta jaksaa tarttua imuriin näin perjantaina...


Röstipurilaiset Maapähkinävoilla höystettynä




Tarvikkeet:

Tummaa ruisleipää (täysjyvä)
Maapähkinävoita
(Basilikapestoa)
RÖSTI:
3 suurta perunaa
1 porkkana
10 cm pätkä purjoa (tai pieni sipuli)
Suolaa, mustapippura (kurkumaa, chilä, valkosipulia)
Paistoon:
Gheetä, suolatonta voita tai öljyä
Muuta:
Paistettuja kananmunia
Lisukkeet:
mitä hampurilaiseensa laittaa: salaatinlehtiä, suolakurkkua, tomaattia, kurkkua
Kastike:
turkkilaista jugurtta + sweetchiliä sekoitettuna

(Sekä kastikkeessa että röstiraasteessa on tarkoituksella chiliä: jos tuntuukin vähän tömäkältä aterialta kaikkine maapähkinävoineen (sitä ei tarvitse laittaa paljoa), potkaisee chili aineenvaihdunnan ja ruuansulatuksen käyntiin. Kyllä se sulaa...)

Valmistus:
Tee röstiraaste =  Raasta porkkanat ja perunat. Perunat ehkä suuremmalla terällä, sillä ne kypsyvät pannulla nopeammin kuin porkkana. Raasta tai pilko purjo/sipuli. Laita raaste kulhoon. Ennenkuin maustat sen, itketä vähän aikaa suolalla: ripottele suolaa päälle ja sekoittele kunnolla. Anna olla hetki, jolloin nestettä irtoaa. Puristele neste pois. Mausta vasta tässä kohtaa. Kun olet maustanut, 'möyhennä" vielä hetki käsin, jotta perunan tärkkelystä irtoaa ja heräilee = paistaessa ja kääntäessä röstit kestävät paremmin kasassa.


Nestettä irtosi itkettäessä toista desiä... Paistuu eikä kiehu nesteessä, kun
malttaa itkettää.

PS. Minä en muuten kuori porkkanoita / perunoita, jollei ole ihan pakko.
Pesen huolella ja kevyesti raaputtelen huonot, ruvet tms pois.


Rasvaa pannulle, ja paistamaan. Minä paistoin ns. lettupannulla ja reilun ruokalusikallisen raasteesta aina yksi rösti. Suuria on hankala kääntää, ja lettupannulla ei heittäminen oikein onnistu... Liesilämpö oli nelosella, ja paisto rauhassa, jotta kypsyy ja pinnasta tulee rapsakka. Sitten toinen puoli.




Kun röstit paistettu, paista kananmunat (jos niitä syöt / käytät eli ei-vegaani).

Tummalla leivällä maapähkinävoita, sitten rösti ja sitten pesto...


Kasaa hampurilaiset:
Meillä oli tumminta Reissaria (tyttären suosikki). Voitelin puoliskot ensin maapähkinävoilla (voihan tuon jättää poiskin ja voidella muulla, mutta pähkinöissä on hyvää proteiinia). Sitten molemmille puoliskoille 1 rösti, päälle sipaisin vielä vähän basilikapestoa (kaupasta ostettua purkkijuttua, löytyy myös luomuna). Paistettu kananmuna kyytin, vähän sitä chilijugurttikastiketta. Lisukkeet kyytin tai viereen. Valmis.

Eiköhän tällä jaksa keikalle imurin kanssa. Jaksoihan se Elviskin...




torstai 6. marraskuuta 2014

47. Terveeksi täräyttävä Porkkanaraaste

Porkkanaraaste on ihanaa. Turhan harvoin sitä tulee tehtyä - eikö? Ja näin syyspimeässä kaamoksessa jo porkkanan aurinkoinen väri piristää.

Tietyssä vaiheessa vuotta saattavat porkkanat muuttua vähän kuivahkoiksi ja makukin jotenkin laimenee. Tuon vuoksi meillä tehdään talvikaudella porkkanaraastetta, joka "marinoidaan": kostutetaan ja maustetaan. Terveellisistä porkkanoista tulee vielä terveellisempiä.

Ihanaa ruuan lisukkeena; meillä tänään uuniperunoiden lisänä. Ja tämä on muuten tosi hyvää vaikka (paahdetun) leivän päällä...





Terveeksi täräyttävä Porkkanaraaste

Tarvikkeet

Porkkanoita (tässä 6 kpl)
Viinietikkaa
Oliiviöljyä
1 koko sitruuna (ei kuorta)
Yrttisuolaa
(Tuoretta inkivääriä n 1-2 cm pala)
(Makeutta: laitoin reilusti hunajaa, mutta hunaja ei ole vegaaninen. Vegaani laittaa agavesiirappia tai kookossokeria)




Raasta porkkanat ja inkivääri. Pilko sitruuna pieneksi (hedelmäliha mukaan). Minä tuikkasin nämä 3 ainesosaa mixerin raastinterän läpi: kuorittu sitruunakin ihan kokonaan.

Minä pidän siitä, että raasteesta tulee kosteaa, ja että marinadin maku tuntuu kielellä. Mutta jollei pidä, laittaa lientä vähemmän.

Tuohon porkkanamäärään laitoin liemeksi:
1/2 dl öljyä
pari rkl viinietikkaa
(käytin sushiviinietikkaa, vaalea balsamico käy, omenaviinietikka käy, ja toki tumma balsamicokin käy, paitsi että tulee tumman puhuvaa raastetta)
Suolaa saa n. 1 tl.
(makeutta)

Sekoita ja maista. Jos laitoit inkivääriä ja sitruunaa (voihan nuo jättää pois), ei viinietikkaa tarvita paljoa, sillä raaste on jo kirpsakkaa. Jollet laittanut inkivääriä&sitruunaa, voi viinietikkaa olla enemmän.

Maista raastetta: jos porkkanat ovatkin makeita, ei makeutta ehkä tarvita. Meillä oli kuivahkon oloisia, ei makeita porkkanoita, joten hurautin kunnolla hunajaa sekaan. Ja kotona sattuu olemaan iso purnukka (2,5 kg) hyvää hunajaa. (Hunajaa voi muuten ostaa ison erän ja pakastaa - tiesitkö sitä!)
Voi makeuttaa muullakin tavalla, en suosittele kuienkaan valkoista sokeria vaan stevia, kookossokeri...



Liemi kyytin ja anna maustua pieni hetki huoneenlämmössä. Sitten suuhun.
Ei kannata säilyttää montaa päivää, koska saattaa muuttua inkiväärin kanssa kirpakkaan suuntaan... Mutta eihän tuo terveyspommi säilykään, koska se on niin hyvää.

VINKKI: 
*jos kovasti pitää vaaleasta sipulista (vaikka niistä makeista sipuleista), voi lisätä erittäin hienoksi pilkottua sipuliraastetta. Hyvää tulee.

*jos tykkää korianterista, niin hienoksi pilkottu korianteri sopii, ja antaa kivoja vihreitä välähdyksiä joukkoon..