sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Perunapraliinit (tai leivokset)

Kun olin pieni, tykkäsin todella kovin leivoksista, joita kutsuttiin perunaleivoksiksi. En ole niitä nähnyt enää missään. En myöskään reseptiä.

Keitin jumboannoksen perunoita ja päätin kokeilla. Aika lähelle muistikuvan makua. Koostumus jäi pehmeämmäksi, ja sen vuoksi tein pienempiä. Se aito perunaleivos oli sellainen noin nyrkin kokoinen pallukka. Hieman kovahko, josta oli napakka haukata. Ja väriltään tummempi kuin tämä taikina. Ehkä se aito sisälsi vahvaa kahvia?

Hyviä näistä tuli. Ja mikä parasta, ei sisällä valkoista sokeria, jossa GI korkea:
sokerissa GI on max eli 100.
Steviassa on GI arvo nolla. NOLLA!
- Ja kookossokerissakin GI on vain n.35.

Stevian ostin Punnitse ja säästä -myymälästä (ei maksettu mainos), mutta linkissä Ruohonjuuren sivut, koska heillä paremmin selitetty tuotteista. Samanlainen nestemäinen stevia on Punnarissa. Mulla on lisänä on oma pipetti, jolla laitan tippoja). Kookossokeria saa nykyään jo melkein mistä tahansa kaupasta.




Myönnettäköön: näyttää hieman mitättömille. Kuvassa jopa äkkiseltään ihan lihapullille... livenä ei.
Moni kakku päältä kaunis. Tai mitätön...


Laitoin palloihin:
5 keitettyä, kuorittua ja kylmää perunaa (pidin jääkaapissa yön yli)
5 tuoretta taatelia
1 dl cashewpähkinöitä
3-5 tippaa steviaa (maista välillä, ettei mene öllinmakeaksi)
pieni ripaus suolaa
1 tl vaniljajauhetta
2 tl rommiesanssia
1 rkl raakakaakaojauhetta
(1 rkl hasselpähkinäjauhoa, voi jättää poiskin)

Jauha pähkinät ensin mixerissä jauhoksi. Lisää sen jälkeen kaikki muut ainekset ja jauha taikinapalloksi. Lisää kuitenkin steviaa pikkuhiljaa ja  maista välillä. Jollet ole stevian kanssa touhunnut, toimi varoen: se on todella makeaa (n. 300 kertainen sokeriin verrattuna!)!. Pyörittele kädellä taikinasta pieniä tai miksei suuria palloja (ne aidot perunaleivokset oli sellaisia melkein nyrkin kokoisia ovaaleja). Pyörittele pallot seuraavassa jauheessa:

Pyörittele pallot
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl hasselpähkinäjauhoa
1 rkl kookossokeria (voi jättää poiskin)


Rommiesanssin sijaan voisi laittaa vaikka kanelia, enemmän vaniljaa, vahvaa kahvia... mitä tahansa. Näppärä juttu saada keitetyille perunoilla vähän toisenlainen käyttö. Meille perunapraliinit hupeni hetkessä su illan leffaherkkuna. Tuntui maistuvan...