lauantai 9. elokuuta 2014

1, Kukkakaalipizza

Halusin pizzaa, mutta en halua syödä jauhoa. Ja siitä se lähti: Kymmenen askelta herkulliseen ja täysin jauhottomaan pizzaan!  Painotus sanalla jauhoton - ei juustoton... sillä juustoa on reilusti.

Kukkakaalipizza aurajuusto-ananastäytteellä ja päällä rennosti rucolaa.

Kannattaa kokeilla, sillä (valkoiset) jauhot ovat yksi syy monenlaisiin sairauksiin. Ja on sanomattakin selvää, että mausteita/päällyksiä voi laitella oman mieleisiään. Tämä on kasvissyöjän versio, muttei täysvegaani. Tomaattikastikkeen suosittelen tekemään itse, sillä purkkikamat (Mottia tai Muttia) maistuvat mölliltä...

Pizza paistetaan 230-250 asteessa parissa erässä! Kyllä: kahteen kertaan. Ensin pohja, ja sitten vielä pohja päällyksillä.

TARVIKKEET pizzapohjaan - ja HUOM! Pizza maustetaan myös altapäin - eli pohja maustetaan.
400 g kukkakaalia (eli pieni kukkakaali)
3 kananmunaa (rikki vatkattuina)
1 dl juustoraastetta
1 valkosipulin kynsi, basilikaa, yrttisuolaa

TARVIKKEET tomaattkastikkeeseen
4-5 tomaattia
4-5 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
3 taatelia (tai rkl hunajaa)
2 valkosipulin kynttä, basilikaa, yrttisuolaa, (voi tipauttaa tipan kaksi tummaa balsamicoa, ja halutessaan laittaa tuoretta chiliä)

TARVIKKEET päällykseen
aurajuustopaketti
iso purkki ananaspaloja (tai leikkelee palat tuoreesta)
juustoja (aurajuuston lisäksi laitan hieman parmesan raastetta mausteeksi ja sitomaan kiinni, sekä kermajuustosiivuja)

1.  Jauha kukkakaali "atomeiksi" monitoimikoneessa tai hakkaa veitsellä niin pieneksi kuin saat.

2. Sekoita kananmunat, kukkakaalimöyhö sekä 1 dl juustoraastetta. Mausta! Kokkikolmonen on opettanut minulle,
että pizza (moni muukin taikina) kannaattaa maustaa myös altapäin!

3. Läpyttele taikina mahdollisimman ohueksi uunipellille. Joko pyöreä tai neliö - hällä väliä!
Laita pellit uuniin kypsymään n. 10-15 minuutiksi. Tarkistele, ja näet kyllä kun alkaa olla kypsä.
Päälle voi lisätä tässä kohtaa myös hieman juustosiivuja sitomaan kiinni...

4. Sillä aikaa kun pellit ovat uunissa, valmista tuoretomaattikastike. Monitoimikone/sauvasekoitin on hyvä apu.
Kaitekin sen saisi veitselläkin hakattua...

5. Ota taikinapellit uunista n. 10-15 min jälkeen, kun pinta alkaa näyttää kiinteältä.
Anna jäähtyä pieni hetki.

6. Levitä tomaatikastike päälle.

7. Lisää ananaspalat sekä muserrettu aurajuusto (kannattaa musertaa mahdollisimman kylmänä, jolloin saa pieneksi).

8.. Raasta vähän parmesaania mausteeksi (voi jättää pois) ja lisää juustosiivuja sinne tänne.

9. Pellit uuniin ja n. 10-15 minuuttia. Seuraile juuston väriä, kun hennosti ruskettuneita kohtia, on valmis.

10. Pizza vadille, ja halutessa päälle reilusti rucolaa... Rucolan pippurinen maku taittaa hienosti pizzan rasvaista makua. Tässähän ei juustoa säästellä...



Päälle voi laittaa mitä tahansa ikinä nyt pizzaansa haluaa. Lapselleni teen usein tonnikala+kaprismarja-täytteellä. Mutta kuten sanottu: suun mukaisesti. Pointti on se jauhottomuus. Ja jos on täysin vegaani, kananmunat pois ja tilalle soijajuustoa. Tosin reilummin kuin reseptin määrä, jotta sitoo pohjan kunnolla... Soijajuusto ei myöskään ruskistu paistuessa aivan samoin kuin maitoon tehdyt, joten paiston kanssa tarkkana.

Makoisia pizzahetkiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti