maanantai 11. elokuuta 2014

5. VegeNugetit & Kurkkudippi

Miksei tiistainakin voisi nauttia "Lauantaiherkkuja". Tuo on Maaritin keittiön logiikka. Koita vaikka VEGENUGETTEJA. Nugeteissa on jotain niin retroa! Kuten on koulun aloittamisessakin (tyttärellä tänään)...



Vaikka nugetit eivät olekaan ihan karjalanpaistia ja kansanperinnettä
 (arvostan perinneruokia, vaikken lihaa enää syökään),
niin jotain niin retroa tässä ruokalajissa kuitenkin on.

Reseptin löysin ja aikoja sitten jostain blogista (on ilmeisemmin lopetettu enkä muista kenellä tästä pitäisi kiitos esittää!). Kurkkudipin olen säveltänyt itse.  Ja sen verran priimaa pukkasi, että  resepti jakoon tässä:

Chili-paprikakastike
2 punaista paprikaa (voi olla purkkitavaraa: paahdetut, etikkaliemessä, Lidlissä hyviä!)
pala punaista chiliä (vahvuus oman maun mukaan)
½ tlk tomaattimurskaa
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl paprikajauhetta
suolaa
1 dl oliiviöljyä
2-3 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita tehosekoittimessa kaikki (paitsi seesaminsiemenet) kastikkeeksi. Lisää lopuksi seesaminsiemenet haarukalla sekoittaen, ei mixata.

***huomio: tämän paprikakastike-kohdan voi myös oikaista simppelisti siten, että pyörittelee marinoidut nugetit vain lautaselle asetelluissa seesaminsiemenissä - > sitten öljyyn paistumaan...

NUGETIT
Pussi Soyappétit soijaleikkeitä.
Marinadi:
3-5 rkl soijakastiketta (osan soijakastikkeesta voi korvata vedellä, jos suolaisuutta pelkää)
1-2 tl savuaromia (saa esim. Vegekaupasta pullossa, laittele maltillisesti ja maista välillä)
1-3 valkosipulinkynttä

Keitä soijaleikkeitä ensin hetki vedessä (kunnes ovat pehmeitä), jonka maustat pienellä tilkalla soijakastiketta/yrttisuolaa. Noin 5-10 min riittänee. Puristele leikkeistä kunnolla ylimääräinen vesi pois, jotta ne eivät jää löysiksi ja veteliksi. Sekoita marinadi leikkeisiin ja laita koko homma muovipussiin jääkaappiin muutamaksi tunniksi (tai yön yli). Sulje pussi tiukasti, niin leikkeet joutuvat "hengittämään/hörppäämään" marinadin...

Ennen paistoa puristele vähän marinadia leikkeistä pois. Dippaa ja pyörittele soijaleikkeet chili-paprikakastikkeessa ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 250 asteessa noin 20 minuuttia. Jossain puolivälissä leikkeet voi kääntää ja jopa laittaa uunin grillivastukselle. Aika ei ole ihan tarkka – uunista riippuen, mutta kunnes pinta kuivahtanut ja kevyesti ruskistunut. Seuraile hieman.

AVOCADO-KURKKUDIPPI
2 avocadoa
1 kurkku
2-3 tl inkivääriraastetta (tuore)
2 tl omenaviinietikkaa (tai ½ sitruunan mehu)
yrttisuolaa

Muussaa avocadot haarukalla ja raasta kurkku. Sekoita kaikki sekaisin, ja anna maustua hetki.


Ja sitten herkutellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti