sunnuntai 7. syyskuuta 2014

28. Aamiainen - kuin prinssi

Yksi viisaimmista "ohjeista", joita olen kuullut, on se kuinka syödään päivän milläkin aterialla. Saattaa olla tuttu sanonta. Olen tosin höystänyt sitä muutamilla sanoilla:

"Aamiaisella popsi pulleasti kuin prinssi.
Lounaalla ruokaile rennosti kuin ruhtinas.
Päivällisellä kauho köyhästi kuin kerjäläinen."

Viisasta. Aamulla syödään kunnolla. Päivällä tankataan vielä lisää energiaa. Illalla vain vähän, sillä yön aikana kehon ja ruoansulatuksen on tarkoituskin levätä. Puhdistua.

Sunnuntaiaamut ovat meillä niitä, jolloin syödään kunnolla. Koska ei tarvitse lähteä heti liikkeelle. Tänään äiti söi kuin prinsessa, mutta eritavoin kuin teiniprinsessa, joka syö lihaa ja jauhoa ja saa toisinaan sunnuntaisin rakastamiaan herkkuja croisantteja...

Ja kyllä sitä silmilläänkin syö, joten aamiaisen voi kattaa kauniisti. Meillä kauniisti ei tarkoita villeroibocheja, vaikka pidän niitä maailman kauneimpina astioina arabian ohella. Meillä kaunis tarkoittaa eripari-kattausta. Minun silmissäni näyttää hurmaavalta, kun astiat ovat eriparia. 
(Liian pitkään ravintola-alalla kattauksia laitelleena...ko?)


Joka aamu alkaa sitruunavedellä. Ja pakurikahvilla, jossa luomu-neitsytkookosöljyä.
Tosin tuota  pitää vähän opettaa keholleen: potkaisee helposti olon tyhjäksi ylä sekä alakautta...
Opetellaan: puoli teelusikkaa kerrallaan aluksi.


JoogiPrinsessan Aamiainen
-vettä ja puristettua sitruunaa
-pakurikahvia + liraus soijamaitoa + 1 rkl kookosöljyä
-tuorepuuro (tällä kertaa näin):
     *2-3 dl luomu soijajugurttia
     *1 rkl chiasiemeniä
     *1 rkl pellavasiemeniä
     *2 rkl mulperimarjoja (kuivattuja)
     *pilkottua tuoretta mangoa
     *pilkottua tuoretta päärynää
     *ripaus aitoa vaniljajauhetta
     (*makeutta tähän ei tarvita, koska mulpereita ja mangoa)

Puurotarvikkeet sekaisin: kuvassa ne ovat vielä sekoittamatta. Ja vähintäänkin 10 min. odotus, jotta siemenet vähän turpoavat. Eikä kannata (nälkäisenäkään) syödä liikaa - siemenet turpoavat vielä vatsassakin, ja pian on todella kylläinen olo. Pullea kuin prinssi.






TeiniPrinsessan Aamiainen
-luomuomenamehua
-kreikkalaista jugurttia + hunajaa
-croisantteja
     *appelsiininkuorimarmeladia
     *juustoa (ja metvurstia, lapsi syö lihaa)
     *paprikaa



Tässä on Maaritin keittiön joka-aamuinen aamupalamaisema.
Kaikenlaista katseltavaa - pidän siitä, että keittiökin on somaksi somistettu.
(Nyt tuo pikku appelsiinipuu sirtyi kokonaan kuvaan, yleensä se on ikkunan reunalla.)



Eletään herroiksi. Sillä hyvällä aamiaisella...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti